Olen sen nyt päättänyt.

Lähden nykyisestä työpaikastani mahdollisimman nopeasti. Irtisanon itseni joulun jälkeen tai aikaisemmin jos saan toisen työpaikan. En kerta kaikkiaan kestä enää sitä huutamista, tyhmänä pitämistä, syylistämistä ja epäinhimmillistä vastuuta. Varsinkin tuo syyllistäminen; joka ainoa asia joka menee pieleen tai asia joka on hukassa on minun syytäni tai minun/työkavereiden hukkaamaan. Koskaan vika ei ole Hänen Korkeudessaan. Työpaikka olisi muuten ihan OK. Työkaverit ovat upeita, pikkupomo on mukava, isonpomon kolme alakoululaista poikaa ovat ihan mukavia penskoja. Ainoa joka saa minut voimaan pahoin joka aamu ennen töihin lähtöä on se sovinisti paska joka hallitsee Ruskon halleja despootin tavoin.

Hiukan kyllä arveluttaa,; tuleeko huutoa ja syyllistämistä siitä että irtisanon itseni? Miten saan ulos palkkani, lomarahani ja palkkatodistukseni? Miten kestän kolmen kuukauden karenssin? Miten parjään sen ajan? Saanko uutta työtä? On kuitenkin syötävä ja laskut maksettava, kissasta huolehdittava.

Mutta jos en toimi nyt kun voin pahoin, niin millainen tilanne on sitten kolmen kuukauden tai puolen vuoden päästä? Olen loppuun palanut raakki? Eikä ole edes varmaa saanko pitää sitä kauan kaipaamaani neljän viikon lomaa, laki vaatii vain kahta peräkkäistä lomaviikkoa, voihan se kusipää pätkiä mun loman kolmeen osaan (2vko+1vko+1vko).

Tästä loppuvuodesta on tulossa melkoisen ahdistava, mutta jos sen jälkeen olen vapaa niin kyllä minä sen kestän.