Mietittiin miehen kanssa tätä uhkaavaa AKT:n lakkoa. Käytiin kaupassa ja nyt on ainakin viikoksi sapuskat ja muutaksi viikoksi vessapaperit. Mutta miettikääpä nyt; meillä Pohjois-Pohjanmaan, Oulun läänin koululaisilla ja työntekiöillä on ensi viikolla alkamassa hiihtolomat. Jos uhkaava lakko jatkuu, niin kuinka monen hiihtolomat menee pilalle? Esimerkiksi minulla oli vakaa aikomus mennä 570km päähän vanhempiani, kummitätiäni, veljeni perhettä ja ystäviäni tapaamaan. Jos AKT: on silloin vielä lakossa, ei bussit kulje ja omalla autolla ei voi mennä kun ei ole varma onko huoltsikoilla bensaa, kun eivät uutta kuljeta niihinkään. Ja siinä menee minun ainoa lomani moneen kuukauteen. Ei ole mikään viikonlopunreissu ajaa 1140 kilometriä tuosta noin vaan.

Tuli vaan mieleen että tätä lakon uhkaahan taidettiin parilla viikolla siirtää. Sillä lailla "sopivasti" että etelä-Suomalaiset ehtivät hyvin pitää hiihtolomansa. En ole mitenkään (hirveän, huomatkaa ironia) katkera, mutta eikös sitä taannoista lentolakkoakin siirretty, että Etelä-Suomalaiset pääsee lomilleen? Ja sitten sai lakkoilla kun Pohjois-Suomi olisi halunnut lentää Välimeren maihin?

Ei sillä että haluaisin lietsoa Etelä vs Pohjois-Suomi sotaa, mutta jotenkin alkaa tuntua, että Suomi loppuu Uudenmaan ja Varsinais-Suomen jälkeen. Se suuri viime viikkoinen lumimyrskykin; se oli ensin Etelä-Suomessa, mutta sitten se vaan "jonnekin hävisi" ja meteorologi heilautti kättään. Lapissa näkyi lumikuuro, mutta siitähän nyt ei mitään tarvitse sanoa, Lapissahan on aina lunta.

Ja jotta oloni olisi ihan huipussaan niin olen saanut riesakseni ihastuttavan "pikku" nuhan. Viime yönä nousi, sen oikein tunsi, että nyt mentiin. En käynyt tänään salillakaan, hyvä kun töissä jaksoi. Onneksi *kop, kop* ei ole lämpöä. On molemmat röörit niin täynnä, että hengästyy jo kävelystä, paranee laittaa suihketta yöksi, että saa henkeä. En tiedä kumpi on pahempi; suihkeesta kuivunut, kipeä nenä vai suunkautta hengittämisestä johtuva kuiva suu ja kipeä kurkku. Askartelustakaan ei tullut tänään mitään (Decovaihto 3) ja verenluovutusta ei voi ajatellakaan.