Kävästiin neljän päivän reissulla Raumalla. Vanhempani asuvat siellä ja paras ystävänikin ja kun sopivasti molemmilla oli vapaata niin käväistiin siellä. Loma tekee aina hyvää, varsinkin muutaman kuusipäiväisen viikon jälkeen.

Rauman vesitorni, rakennustaiteen helmiä!!! Onkohan jossain vielä erikoisempaa tai rumemman näköistä ja maisemaa hallitsevaa rakennelmaa kuin tämä kolossi?

Raumalla on kevät jo pitkällä. Niiden parin päivän aikana tiilikatoilta suli lumet ja vesi juoksi noroina pitkin pihoja. Tosin onhan se täällä kotipuolessakin kevät edennyt; parkkipaikallakin näkyy jo asfaltti! Oli vielä paksussa jäässä kun lähdettiin.

Reissu oli aika raskas noin ajomatkansa takia, meiltä meni semmoinen kahdeksan tuntia pysähdyksineen. Onneksi on autossa vakionopeudensäädin, ei tullut sakkoja ja meno oli tasaista.

Eipä tässä ihmeempiä, askarrella pitäisi jossain välissä, on noita decovaihon decoja pino odottamassa tekiäänsä. Katsellaan sitten joskus uudestaan.