Pitäähän se tämäkin saada kirjoitettua. Ensin vähän taustaa:

Minulla on suvussa pienilanteisuutta. Äitini synnytti esikoistaan puolitoistavuorokautta ja isosiskoni meni esikoista synnyttäessään tajuttomaksi ja meinasi poikansa kanssa kuolla. Hänelle tehtiin hätäsektio.  Isosiskolla todettiinkin niin pieni lantio, ettei siitä mikään vauva läpi olisi mahtunut. Ja siskonpoika oli vielä pieni syntyessään, hätinä kolmikiloinen. Minä kävin synnytystapa-arvioinnissa sukurasitteen takia, mutta lääkäri totesi että tervetuloa alatiesynnytykseen. Ei siis oikeasti noteeranut asiaa mitenkään.

En kertaakaan saanut pojastani painoarviota. Ja kaiken lisäksi synnytys meni viikolla yli lasketun ajan.

Noh, lauantaina 29.10 heräsin lapsiveden menoon klo 00:25. Todellakin se oli  hyöky. Soitin synnärille ja sieltä sanottiin, että jos kestät niin ole kotona ja tule laitokselle kahdeksalta aamulla. Niinhän minä FB:kin kirjoitin. Supistukset kuitenkin tulivat alle viiden minuutin välein ja vaikka alussa kuuma jyväpussi auttoi, niin kolmen maissa yöllä lähdettiin synnärille. Olin kolme senttiä auki ja minut otettiin sisälle.

Viiteen asti kesti supistuksia ilman kivunlievitystä. Sitten yökätilö keksi ehdottaa aqua-rakkuloita. Voi jee, minä suostui, älkää te suostuko. Multa on otettu ohutneulanäytteitä niinkin herkästä paikasta kuin rinnasta, mutta tämä sattui kymmenen kertaa enemmän ja juuri mitään hyötyä siitä ei ollut. Eniten mulla supistukset tuntui alaselässä kuin vatsan alueella. Aivan järkyttävä kipu selässä!!! Paljon luin synnytyksistä, mutta missään ei mainuttu että kipu heijastaisi selkään, uh!!! Viiden maissa aamulla sain torkahdettua, mutta sitten heräsin kipuun, olin auki noin neljä senttiä.

Nyt turvaudun miehen kirjoittamiin muistiinpanoihin.

klo 08:30 kätilä laittoin nipsun vauvan päähän, koska sydäinääniä ei kunnolla kuulunut. Se taas johtui siitä että se sydäinäänikone oli rikki.... ja se vaihdettiin. Supistukset teki kipeää ja minä kokeilin ilokaasua. Ja meinasin joutua paniikkiin se maski naamalla. Mullahan oli nenä tukossa enemmän tai vähemmän koko loppuraskauden ajan. Hieman ehkä ilokaasu auttoi, mutta ei mainittavasti. Sitten alkoi kivut käydä niin koviksi, että klo 09:30 mulle laitettiin epiduraalipuudutus ja katetri. Ja voi sitä ihanaa autuutta kun se alkoi vaikuttaa vartin päästä!!  Sain NUKUTTUA!!! Yhden maissa heräsin supistuksiin. Kätilö tarkasti että olin auki kuutisen senttiä. Liian hidasta, joten mulle alettiin laittaa oksitosiinia. Helvetti palasi ja epiduraalista alkoi mennä teho. Sitä lisättiin ja kolmen maissa olin auki jotain kahdeksan senttiä.

Tähän väliin huomautus, että mulla tosiaan epiduraali menetti kätevästi tehonsa siinä kahden maissa. Sen jälkeen olin lähes puolitajuton kivusta. Neljän maissa lääkäri kävi painelemassa mua. Kätilö H, joka oli vaihtunut jo kolmasti oli mukava miehen mukaan. Kätilö H oli jo kolmen maissa iltapäivällä sitä mieltä, että pitäisikö alkaa harkitsemaan sektiota. Minä en tajunnut maailman menosta mitään, supistukset sattuivat saatanasti ja suppareiden välillä alkoi tuntua sietämätöntä paineen tunnetta peräaukon ja välilihan kohdilla. Kipu oli siis IHAN JATKUVAA, pienintäkään rentoutumisen hetkeä ei ollut supistusten välissä.

Viiden maissa lääkäri tuli ehdottamaan kohdunkaulan puudutusta. Otin sen, koska halusin kivun loppuvan. Olin muistaakseni yhdeksän senttiä auki. Valitettavasti puudutus ei auttanut nimeksikään ja mulla alkoi olla pahoja lihasvärinöitä, siis tärisin jatkuvalla syötöllä ja kipu oli tähän mennessä ollut nelisen tuntia yhtä soittoa päällä.

Ja siihen se sitten jämähti, yhdeksään ja puoleen senttiin. Ja poika oli väärässä tarjonnassa. Hän oli tulossa takaraivo edellä. Mun piti jossain vaiheessa ponnistaakkin, että jos olisivat saaneet viimeiset reunat pois ja yrittivät he pojan pään asentoakin muuttaa, mutta turhaan. Iltaseitsemään mennessä ei edistystä ja siinä vaiheessa lääkäri tuli kysymään että haluanko vielä spinaalin vai olisinko sitä mieltä että haluaisin sektion.

Tähän väliin huomautus että viiteen tuntiin mulla oli ollut kaksi selkeää hetkeä, jolloin tajusin ympäristöni; se kun mieheni puristaa kättäni ja katsoo tuskaisena vaimonsa  kärsimystä (rääkkäystä sanoi mies myöhemmin) ja se kun lääkäri kysyi tuon sektio-jutun. Sekin lääkärin piti kuulemma toistaa pariin kertaan ja ravistaa olkapäästäni että tajuaisin kysymyksen. Muistaakseni sanoin, että minä ottaisin kyllä kaikki puudutuksen, mutta ettei mulla olisi enää yhtään voimia ponnistaa poikaa ulos. Eli sektio mulle tehtiin.

Mutta ei se niin äkkiä tullut. Päätös sektiosta tehtiin n. klo 19.00. Ensin piti valmistella sali. Ja sitten mun piti siirtyä sängyltä liikuteltavalle sängylle. Tuskissani se oli yhtä helvettiä. Ja sitten taas leikkaussalissa piti siirtyä leikkauspöydälle. Kivaa. Ja sitten kyljelleen ja selkä pyöreäksi jotta saivat sen puudutuksen selkään. Kivaa. Mutta se parikymmentä sekutiia puudutuksesta. Voi elämisen reimu se vei mennessään KAIKKI KIVUT!!! Olin helpottunut ja onnellinen. Taisin kiittääkkin henkilökuntaa ettei muhun sattunut enää. Toiset parikytäsekunttia ja olin PANIIKISSA!!! Vissiin olin ollut tosi kipeä, koska menin ihan totaalisen puuduksiin. Siiskaulasta alaspäin olin ihan tunnoton. Paniikki johtui siitä kun pallea ja keuhkot nyt sattuu olemaan tahdonalaisia lihaksia ja musta tuntui etten saa henkeä. Se oli kauhea tunne. Olin ollut myös juomatta viisi tuntia, hengitin suunkautta, mulla oli tajuton jano, suuta kuivas, nenä oli tukossa ja ne tunki happiviikset mun suuhun, jolloin se puhalsi happee mun suuhun ja kuivatti entisestään mun suuta. Kolmasti sain kostean paperin huulilleni.  Sitten oksetti, mikä oli kivaa kun sai jotain nestettä suuhunsa...

Sitten kuulin pojan rääkäisyn! Mikä ihana ääni! Ne myös näytti mulle pojan, mutta koska lasit piti jättää pois niin enhän mä häntä nähnyt sieltä metrin päästä muuta ku vaalean mytyn.

Häräämössä sain vihdoin vettä. Hemoglobiini oli 101 ja olin seitsemän tikkiä onnellisempi.

 

Mun ongelmaksi siis koitui miehen mukaan kätilän ja lääkärin valtataistelu. Kätilö olisi ollut valmis sektioon jo neljältä, lääkäri halusi "katsoa vielä". Mies oli pojan kanssa ja kätilö kertoi, etten olisi ikinä saanut ponnistettua poikaa ulos alateitse, koska hänen pää oli jo niin suippo. Mulla OLI kapeahko lantio ja poika oli iso 4190g ja 52cm.

Mies oli järkyttynyt ja raivoissaan lääkärin jahkailusta. Mun synnytys kesti lähes 18 tuntia. Itse en tosiaan muista siitä mitään, mulle ei jäänyt traumoja. Valitettavasti ne traumat jäi miehelle.

 

Toivuin mielestäni nopeasti leikkauksesta.

 

Mutta älkää nyt hyvänen aika tulko mulle edes leikillänne ehdottelemaan toista lasta! En oikesti halua kokea tuota enää toiste. Älkää vedotko edes siihen että poijasta tulee itsekäs, eikä se osaa toimia ryhmisä eikä jakamaan omastaan tai etten saa askarrella enää ikinä rauhassa. Totta kai pojalla tulee olemaan leikkikavereita! Veljenpoika ja pikkuserkku nyt ainakin ja tarhakaverit!!!