Vähän avauduin edellisessä postauksessa.... Hippunen onneksi sai auki sen tiehyttukoksen ja nyt on menty jo kaksi päivää ilman kipuja. Liekkö johtunut tukos siitä kun kävin äänestämässä ja ulkoilemassa siinä samalla. Vaatetta oli kyllä päällä eikä edes tuullut.

 Kyllä sen huomasi kun tukos lähti. Kipu valoi pois ja olo parani silmänräpäyksessä. Minun rakas Hippunen, äidin kulta!

Haluaisin siis imettää, ainakin niin että poika on puolivuotias. Olen nyt kuitenkin laittanut pumpattua maitoa pakkaseen, sekoitan sen sitten vaikka soseisiin tai velliin tai juotan sellaisenaan. Fakta kuitenkin on että äidinmaidossa on entsyymejä jotka auttavat sulattamaan muuta ruokaa. Ja onhan tuo helpompaa yöllä antaa rintaa kuin lämmittää maito... vähän mukana siis omaa laiskuuttakin.

 

Mutta sitä en hyväksy kun tutut, puolitutut, sukulaiset ja jopa ystävät tulevat utelemaan ja kyselemään, että koskas se seuraava lapsi tulee!! Eihän Hippunen ole vielä kun 3kk vanha ja heti pitäisi olla tekemässä toista?! Asia kuuluu tasan kahdelle ihmiselle, minulle ja miehelle ja aijon tästä lähdin sen sanoa jokaiselle joka asiaa utelee.

Syitä MIKSI EI toista lasta:
-tiehyttukokset
-miehen korkea ikä. Kuka oikeasti haluaa äidiksi/isäksi lähes viisikymppisenä?
-taloudellinen tila. Kun maksan poulet as. lainasta ja joka toinen kk vastikkeen niin äitiyspäivärahasta jää    jäljelle 4 euroa... Repikää siitä!!!
-miksi pitäisi haluta lisää lapsia? Miksi ei voi olla tyytyväinen siihen yhteen?
-Mulla ei ole tippaakaan vauvakuumetta, ei ole ikinä ollutkaan.
-ja paljastetaan nyt sitten; mulla on kasvain, tosin hyvänlaatuinen, oikeassa rinnassa, juuri nännipihan alla. Se aiheuttaa Hippuselle väärän imuotteen, joten nänniä vihloo silloin tällöin. Ja haluan leikkauttaa sen pois, mikä taas saisi maitopuokamat melko huonoon kuntoon. Se ei nyt kummemmin haittaa imetystä tai ole meille vaaraksi, mutta ei kuulu muhun ja haluan sen pois.

Syitä MIKSI toinen lapsi:
-Hippuselle sisarus.
 

sori, en keksi muita syitä toiselle lapselle, Tosin Hippusella on jo kaksi isoaveljeä, tosin 20 vuotta vanhempaa.