Tässäpä tulee ihka eka oma deconi! Kuten blogiani lukeneet tietävät, Jonttu-kissani täytti tammikuussa 17-vuotta sen kunniaksi ajattelin perustaa kissalle decon, joka toimii tulevaisuudessa sitten myös rakkaana muistona. Kannesta kuva postauksen lopussa.

Jokaiselle osallistujalle postitan kyseisestä kirjasesta sivun .
Sivun voi täyttää vapaasti millä tekniikalla tahansa, mutta olen koonnut aiheita kissan elämästä, josta lähetän aiheittain 3-4 kuvaa, joita sitten voi muiden kuvien ja askartelumateriaalin kanssa käyttää sivun teossa. Täältä saa myös ottaa kuvia decoa varten. Toivoisin, että voisit täyttää sivun molemmat puolet aiheella, mutta pakko ei ole.
Sivut ovat kartonkia 14x20 kokoisia. Päällystän sivut itse mattakontaktilla.
Kirja kasaantuu sitä mukaan kun osallistujat sivuja tekevät.
Näistä tehdyistä sivuista laitan aina kuvat tänne .
Eli periaate on sama kuin atc-kortissa.
Sivun kun postitan laitan nimelläni toisen kuoren mukaan jonka posti maksun maksaa osallistuja.
Kannet olen tehnyt molemmin puolin joista etu kannesta näytän kuvan sen valmistuttua.

Osallistujat:

1. Orvokki      a. Jontun kaverit     tullut
2. Orvokki      i. Ruokatauko         tullut
3. Dumdum   m.Talvipuuhia         tullut
4. Dumdum    e. Kissa leikkii        tullut
5. Taina         b. Jonttu nuorena     tullut
6. Kassi-Alma f. Jonttu ulkona       tullut
7. Kassi-Alma c. Nukkumahetki     tullut
8. Pianca        k. Jontun massu       tullut
9. Tarutus      d. Räsymattoilija!     tullut
10. Tarutus    h. Jontun oma pesuhetki    tullut
11. Nasu        g. Ulkomailla; Unkarin reissu tullut
12. Nasu        j. Ulkomailla; Puolan matka   tullut
13. Blue Nun  n. Kielletyt paikat     tullut
14.

Aiheet (ei sidottua järjestystä):

l. Jonttu pestään kunnolla

Kun ilmoittaudut, niin kerro mistä aiheesta haluat sivusi tehdä. Lähetän sivun mukana kuvat ja kenties pienen tarinan (esim. maat joiden läpi kissa on kulkenut ulkomaan matkoilla).

Tässä Decon kansi. Sivut ovat tuollaiset aikas vaalean liilat.

1308039.jpg

Tässä tulee ensimmäisenä Orvokin tekemä "Jontun kaverit":

1338739.jpg

1338742.jpg

Ja sitten Orvokin tekemä "Ruokahetki":

1338749.jpg

1338752.jpg

Kiitos Orvokki ihanista sivuista! Huomenna jatkan postailuja, eilen kolisi postiluukku.....

Eli jatketaan decosivujen julkaisua. Tässä tulee Dumdumin tekemä "Jontun talvi": Joskus ulkona on kylmää ja valkoista, joskus tassutkin paleltuu, ui , ui!:

1340733.jpg

Toinen puoli:

1340737.jpg

Ja sitten vielä "Jonttu leikkii":

1340741.jpg

toinen puoli:

1340747.jpg

Tässä vielä tuo runo. Kiitos hirmu paljon Dumdumille!

1340750.jpg

Kassi-Alman tekemä "Jonttu ulkona":

1343379.jpg

Ja toinen puoli näyttää tältä:

1343390.jpg

Kassi-Alma teki myös aiheesta "Nukkumahetki":

1343396.jpg

Jontulla söpösti tuo tassu edessä. Tältä näyttää toiselta puolelta:

1343399.jpg

Kiitos Kassi-Almalle eli Arjalle ja Milla-kisulle Jontulta terkkuja! Postailen tulleet sivut mahdollisimman nopeasti tänne, aika vaan ei tahdo riittää.....

Edit 12.3
No, niin. Nyt on saatu kuvia galleriaa. Tässäpä tulee kuvaa Piancan tekemästä "Jontun massu"-sivusta:

1369259.jpg

Sitten tulee Taina tekemä "Jonttu nuorena". Pentukuvia en ole eläissäni Jontusta nähnyt ja kissan itsensä näin vasta puolivuotiaana "nuorukaisena". Kun sen piti mennä pentuna murtamaan alaleukansa, ja oli sairaslomalla ennen meille tuloa.... Tässä nyt  kuitenkin kuvat:

1369253.jpg

Toinen puoli:

1369257.jpg

Ihania pikku mietelauseita kissan pojista :).Suuret kiitokset Piancalle ja Tainalle!
Tarutukselta tuli tällaiset aivan ihanat sivut. Ensin "Jontun oma pesuhetki":

1369260.jpg

sitten toinen puoli:
1369263.jpg

Tarutus teki sivun myös aiheesta "Räsymattoilia":

1369267.jpg

....ja toista puolta:
1369271.jpg