Nyt vähän muutakin kuin kuvia, eli päivitystä.
Lauantaina olin yhden nettituttuni "Annan" luona puuhastelemassa hänen puutarhassaan. Minulla kun ei ole omaa pihaa ja näin kesäisin viherpeukaloa kutiaa niin maan kamalasti. Puuhailtii uusi perennapenkki, ruusuja kuutisen kappaletta samoin kuin pioneita eri väreissä. Lisäksi penkkiin tuli tarhakulleroa, valkotähkää ja päivänliljaa. Toisesta pikkupenkistä tehtii havuryhmä.

Kuvia en ole vielä siirtänyt koneella ja niitä täytyy todennäköisesti vielä hiukan muokata. Tekopalkaksi seitsemän tunnin aherruksesta sain "Annalta" viiruhelpeä, ketolemmikkiä, maahumalaa ja kolme eri chiliä parvekkeelle laitettavaksi. Tänään sitten sain tulokkaat istutettua. Vielä kun siitä virkistyvät niin laitan kuvaa parvekkeestanikin.

Tänään sain myös leimakuun/kesä parilleni leimattua hänen valitsemansa kuvat. Huomenna lähtee kirje Etelä-Suomeen!

Kauhia! Kello jo noin paljon ja kuudelta herätys! Se on Hyvät Yöt kaikille yökukkujille!