....ihan extempore kävin isosiskon luona kyläilemässä. Mukavaa oli välillä käydä ja porista ja nauraa kahdestaan. Olin viime jouluna antanut siskolle oman käsinsidotus albumin ja sisko oli saanut sen jo näin täyteen:

Sisko opiskelee konditorioleipuriksi, joten luonollisesti albumin selailun jälkeen piti tehdä marsipaanikoristeita tuleviin kakkuihin:

Tässä oltiin jo lopettelemassa. Tomusokerit ja työkalut pöydällä. Tällaisia saatiin aikaiseksi:

Saanen ylpeänä kertoa, että oikeanpuoleinen ruusu on minun tekemä.

Junasta piti myös ottaa kuva, että saan (sitten joskus) tehdä skräppisivun matkastani:

Huoh. Neljän päivän vapaani meni ihan liian nopeasti. Tänään ollaan katsottu leffa (Titaanien taistelu) ja eilen olin askartelukerhossa. Seuraava "loma" onkin sitten ensi sunnuntaina. Se alkaa tuo pikkujoulukausi niin ei varmasti paljoa saa vapaata, tai anakaan ne ei kovin useasti ole peräkkäisiä päiviä. Itsenäisyyspäiväkin on maanantai n iin voi olla että sunnuntaina on pikkujouluja. Silloin on yleensä pöydät varattu täyteen.