On se kumma miten ihmisellä kertyy vuosien varrella tavaraa!! Itse olen asunut tässä asunnossa kymmenen vuotta, joten kertymää on tullut. Asunnon myyntiä varten siivosin tätä näyttöjä varten, kävin muka kaappejakin läpi ja viskoin jo marraskuussa rikkinäistä ja sälää pois. Punaisen Ristin konttiin taisin viedä viitisen vaatepussia ja yhden pahvilaatikon. Mutta silti tuntuu että tavaraa riittää!!!

Esim. 1. Avotakka lehdet. Kauniit sisustuslehdet joista joskus on pitänyt maksaakin. Mitä te teette laadukkaille aikakauslehdille? Valinta oli vaikea, mutta lopuksi selvä; saksin osoitteen pois ja nakkaan lehtikeräykseen.

Esim. 2. Suuri Käsityö lehdet. Ongelma sama kuin Avotakoissa, mutta nämä ovat kuitenkin sen verran käyttökelpoisia että nämä minä säästän. Jostain syystä o_O

Esim. 3. Petanque ja Mölökky peli. Haloo, ne on lojunut meillä vuosikaudet ilman että niitä on pelattu! Petankkia pelasin viimeksi kaksitoistakesäisenä serkkuni kanssa ja Mölökkyä viisi vuotta sitten. Mutta nämä tulee ilmeisesti kuitenkin mukaan.

Esim. 4. VAATTEET!!!!! Miksi, oi miksi niitäkin täytyy hamsteroida!?!? Mulla on kuusi vuotta vanha Reebokin urheilupaita mitä en ole käyttänyt kertaakaan. Syy: kangas jää inhottavasti kiinni kuiviin käsiini ja rintamuksessa on häiritsevä lankalenkki. Tuomio: keirrätykseen. Monta muutakin vaatekappaletta löytyy ja myöskin kenkiä löytyy. Pitää varmaan olla oikeasti järkevä ja nakella näitä kierrätyspusseihin.

Esim. 5. Joskus lapsuudessani tekemäni keramiikkajutut. EEEIIIHHHH!!!! Mitä, siis MITÄ minä niille teen?! Oikeasti! Pidän niitä laatikonpohjalla, josta ne löydetään kerran viidessä vuodessa kun etsin jotain muuta? Tämä voi kuullostaa rankalta, mutta POIS!!!!!

 

Listaa voi tarpeenvaatiessa pidentää, kaikilla meillä on omat tuskailut siitä mitä viedään vanhasta asunnosta uuteen ja millä on OIKEASTI tunnearvoa. Mutta itse olen sitä mieltä että muutto ja pakkaaminen on ihan pe"#¤tä, kun voisi vain simsalabim siirtää kamat.....

Tämä voi nyt olla vähään aikaan viimeinen postaus, luokaton kiire loppujen tavaroiden kanssa ja sitten tuo nettiliitymän siirto uuteen osoitteeseen. Ilmoittelen sitten kun ollaan palattu normaaliin elämään.