Se on valmis! Eikä loppujen lopuksi mikään paha homma. Eli tänään tulostettiin opinnäytetyö ulos kera värikuvien. No, okein, vielä pitäisi korjata Pohdinnasta pari kirotusvihrettä ja keksiä sille jokin säilytysratkaisu, mutta muuten... JESS!!

Ei sillä, että hommia ei olisi. Pitäisi vielä kasata drinkkiportfolio, elikkäst 20 eri drinkistä ohjeet kera kuvan. En ole aloittanutkaan. Tai siis sen verran, että mulla on se kansio hankittuna... tärkein ensin tietysti ;)

Kovasti tuppaa olemaan kevätväsymystä. Haukotuttaa pirusti, ja jo pari päivää olen vältellyt treffejä imurin kanssa. Tänäänkään en sitten jaksanut miehelle tehdä muuta ruokaa kuin hätäisesti munakkaan, kulutin nimittäin kohtalaisesti aikaa kirjastossa o_O. Juteltiin kirjaston"tätin" kanssa, että miten saisi lapset ja nuoret lukemaan enemmän. Itselleni se ei onneksi ole mikään ongelma, voin hyvinkin olla nenä kirjassa neljäkin tuntia, varsinkin silloin kun pitäisi kotihommia tehdä... :b

Kämppä on suloisen, juuri kaaoksen rajalla olevan kaaoksen vallassa. Ensi lauantaina olisi lämmintä silloin pesen makkarin ja MAHDOLLISESTI keittiön ikkunat. Olohuoneen ikkunan pesin jo maaliskuussa kun vaihdoin kukille mullat, se täytyy ulkoa vaan pestä. Ja vaihdan makkariin verhot, alkaa olla jo liian valoisaa.

Ja hyvä aikomukseni kuntopöyräillä lopahtaa ihan just jos en nyt heti mee...